50-vuotis juhlavuosi
Jäähdytyskone Oy 50-vuotis juhlavuosi

Historiaa
Yrityksen perusti Fjalar Karling vuonna 1961, jolloin yritys valmisti jäähdytyspattereita taloyhtiöiden kylmäkellareihin. Matkan varrella yritys on valmistanut asiakasportteja ja peilejä kaupanalalle, mutta pesula-alalle yritys siirtyi täyspainoisesti jo 1970-luvulla.
Juhlan aika
Jäähdytyskone Oy 50 vuotisjuhlat pidettiin 16.5.2011 Helsingin Suvilahdessa sijaitsevassa Kattilahallissa. Vapaamuotoisessa tilaisuudessa oli tarjolla hyvää ruokaa ja "Esteri"-vettä. Juontajana toimi Marianna Bruno, jonka ansiosta juhla rullasi sujuvasti eteenpäin. Musiikista vastasi loistava bilebändi Hile, jolta kuultiin musiikkia klassikoista uutuushitteihin. Esiintymässä oli taikuri J-P Pirinen, joka teki hämmästyttäviä close-up taikuus- sekä lavaesityksiä. Lisäksi Linnanmäen sirkuskoulun esiintyvät ryhmästä oli esiintymässä taikuri lavaesiintymisellä, jonglööri keiloilla ja renkailla sekä ilma-akrobaatti, joka teki huikan hienon esityksen lakanalla.
Kuvat juhlatilaisuudesta katsottavissa Jäähdytyskone Oy:n Facebook-sivuilta:

Kuudessa taulutelevisiossa pyöri koko yrityksen historia vuosikymmenittäin 60-luvusta aina 2010 lukuun.
Esitykset ovat katsottavissa Youtubessa:
Uuden Esteri ilmankuivaajan lanseeraus 16.5.2011
Tilaisuudessa ensiesiteltiin uudet mikroprosessorilla varustetut Esteri ilmankuivaajat. Älyllä varustetut Esterit ovat mullistava uutuus, jotka säästävät energiaa ja aikaa pyykinkuivauksessa sekä helpottavat kunnossapitoa.
Ensiesittely on katsottavissa Youtubessa:
Uudet nettisivut ja logot
24.2.2011 avattiin uudet entistäkin asiakkaita paremmin palvelevat nettisivut.
Samassa yhteydessä uudistettiin Esteri logot:


